lauantai 9. huhtikuuta 2016

Painoni kehitys

Olen 167 cm pitkä. Painoindeksin mukaan minulle normaali paino voisi olla mitä tahansa väliltä 51.6 - 69.7kg. Olen melko raskasrakenteinen, enemmän naisena tyyppiä amatsoni kuin keijukainen. Laihimmallani aikuiselämässäni olen painanut 60 kiloa, näytin jo melko luisevalta. Timmeimmilläni olen painanut 63kg, silloin kropassani oli eniten lihasta ja vähiten rasvaa. Suurimman osan normaali painoista elämääni painoni on seikkaillut 65-68 kg välissä. Lupaan, etten näyttänyt tuossa painossa lihavalta!

Minä vuonna 2008, noin 66-67 kiloisena


Ylipainoa minulle kertyi vasta lasten synnyttyä. Raskauskilot hävisivät muutamassa kuukaudessa synnytyksen jälkeen. Minulle kertyi kuitenkin univelkaa, ensin vauvavuoden yövalvomiset kaksosten kanssa ja kaksosten lopulta opittua nukkumaan kunnolla yöt läpeensä, tein väitöskirjaani öisin. Kompensoin valvomisen aiheuttamaa väsymystä syömällä herkkuja. Söin ja syön edelleen herkkuja myös herkästi kielteisiin tunteisiin, jokin harmittaa, ahdistaa tai suututtaa, mutta sokeri lohduttaa!

Tietenkin huomasin, että painoni nousi. Välillä ponnekkaasti, välillä vähän vasemmalla kädellä yritin laihdutella ylipainoa pois. Koskaan en päässyt normaalipainoon asti ja aina kilot palasivat kavereiden kera. Perusongelmani ei nimittäin ollut poistunut. Olin tolkuttoman väsynyt ja herkut pitävät minut päivät pystyssä ja hyvän tuulisena.

Sain väitöskirjani valmiiksi ja väittelin 2013 marraskuussa. Muistan kuinka onnellinen olin väitöksen jälkeen siitä, ettei enää koskaan tarvitsisi tehdä öisin töitä. Sain mennä ajoissa nukkumaan ja sain nukkua jopa 8 tuntia putkeen! Paino jatkoi nousemistaan, sokeri ja rasva maistuivat. Olin ansainnut palkintoni. Muhkeimmillani painoin 92 kiloa!

Kesällä 2014 noin 92 kiloisena


Syksyllä 2014 tunsin levänneeni tarpeeksi ja aloitin liikkumaan aktiivisesti, saatoin liikkua jopa 10 tuntia viikossa. Paino laski hieman. Nopeasti annoskoot suurenivat vastaamaan kulutusta ja painonlasku pysähtyi. Lisäksi tuntui, etten kuntoni kehittynyt. Pyörittelin mielessä personal trainerin palkkaamista ja etsiskelin sopivia netistä.

Keväällä 2015 tartuin puhelimeen ja palkkasin itselleni valmentajan. Uskottelin itselleni ja valmentajalle, että halusin vain parempaan kuntoon fyysisesti, lisää voimaa ja kestävyyttä. En haluaisi pudottaa painoani. Lopulta jouduin keskustelemaan itseni kanssa vakavasti. Se keskustelu meni suunnilleen näin:

Outi: ”Etkö halua laihtua?”
Minä:  ”En”
Outi:  ”Että jos eteesi ilmestyisi hyvä haltija ja ilmoittaisi, että huomisaamuna heräät normaali painoisena, niin sinä sanoisit, että mieluummin ei?”
Minä: ”No joo, kyllä se vastaus sitten olisi kyllä.”
Outi: ”Eli haluat laihtua! Pelkäät vain uutta epäonnistumista, kituliasta dieettiä ja yrittämisen vaivaa. Haloo nainen, olet juuri palkannut PT:n, joka voi auttaa sinua siinä!”
Minä: ”No näinhän se on. Haluan laihtua.”


Ja sitten minä aloin laihduttaa, ihan uudella tavalla. Riittävästi syöden. Suunnitelmallisesti liikkuen. Laihduin huhtikuusta 2015 lokakuuhun 2015 mennessä reilun kymmenen kiloa. Painoin lokakuun lopussa alimmillani 80,3kg. Sitten tuli pimeä syksy ja paino alkoi junnata paikoillaan. Marraskuussa valmentaja fiksusti puhalsi pelin poikki ja ehdotti, että unohdetaan laihdutus hetkeksi. Otin ehdotuksen kiitollisuudella vastaan. 

Paino nousi melko pian 82,5 kiloon ja pysyi siinä tänne asti. Tästäkin olen hyvin ylpeä, painonhallintaa on nimittäin myös se, ettei liho! Nyt kevään mittaan olen taas käynnistellyt laihduttamista, toistaiseksi varsin vaatimattomin tuloksin. Kilo pois, kilo takaisin valssia on nyt tanssittu kaksi kuukautta. Mutta nyt tiedän, että onnistun, tänä vuonna tulen pääsemään normaalipainooni. Minulla on siihen kaikki työkalut, tietämys ja edellytykset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti